kanatonviillokki (perinneruoat vegeversioina)

_DSC3118

Jatketaan perinneruokien äärellä. Kanaviillokki kera riisin voi ehkä saada kouluruuan kirkkaimman tittelin. Joillekin hyvässä, joillekin pahassa. Itse lähdin hieman epäröivin mielin liikkeelle, sillä ajatus revitystä kanasta ei kutkuttanut mieltä koommin, vaikka tarkoitus ei todellakaan ollut laittaa kanaa. Entä jos ruoka tehdään itse ja ihan vegenä? Lopputuloskin oli parempi kuin mitä ajattelin. Tässäpä oivallista ja herkullista ruokaa esimerkiksi arkeen. Ei tarvitse edes kanaa alkaa repimään! Kuivatuotteista soijasuikaleet ovat käteviä, kunpa vain useammin osaisi käyttää ja tehdä niistä jotain. Tämä viillokki on ehkä parasta mitä suikaleista olen toistaiseksi saanut aikaan. Useammin on kuitenkin kaupan pakastealtaasta ns. kanaa vastaavina tarttunut quorn-kuutiot (jotka eivät kuitenkaan sovi vegaaniseen ruokavalioon).

Avainsanana on ehdottomasti curry. Käytät sitten kanaa tai kasvisperäistä ruokaa, on maustaminen se juttu ja ilman sitä olisi lopputulos tässäkin vain valju ja mauton. Älä siis pelkää käyttää mausteita. Currya…ja tarvittaessa lisää suolaa. Kermalla saat mehevyyttä. Kaurakermaa ja kasvisperäistä rasvaa käyttäessä ruoka on myös 100 % vegaaninen.

Tarvitset haluamasi määrän soijasuikaleita. Tähän reseptiin kahteen-kolmeen reiluun annokseen noin 3-4 dl keittämättömiä. Pieniä tai isoja (tässä pieniä, ovat ehkä isoja parempia maustamistakin ajatellen). Liota ja keitä kasvisliemessä. Keittämisen jälkeen siivilöi neste pois. Osan voit säästää kastikkeeseen.

Sulata voi tai kiehauta kasvisöljyä tai -rasvaa kasarissa. Lisää curry. Sekoita joukkoon myös vehnäjauhot. Lisää vesi (osa voi olla soijasuikaleiden keitinlientä!), kiehauta, ja lisää joukkoon sitten kasvisliemikuutio. Sekoita puuhaarukalla ja keitä hetki.

Lisää joukkoon (kaura)kerma, sitruunanmehu ja mausteet sekä soijasuikaleet. Kuumenna ja hauduta tovin verran.

Tarjoile riisin ja lempiyrttisi kera. Esimerkiksi basilika tai timjami sopivat mainiosti tähän. Mustaviinimarjahyytelö* sopi lisukkeeksi hyvin, vaikka ilmankin pärjää, kun ruoka on maukas.

* joululahjaksi saadusta herkkukorista löytynyt purkki löysi sopivan käyttötarkoituksen!

Aineslista:

soijasuikaleita (keittämättömiä noin 3-4 dl)
2 rkl voita/ruokaöljyä/paistamiseen soveltuvaa kasvismargariinia
2 tl currya
4 rkl vehnäjauhoja
6 dl vettä
kasvisliemikuutio
2 dl kuohu-/ruoka-/kaurakermaa
0,5 tl valkopippuria
yhden sitruunan mehu

Kommentit