kotiliesi

Persimon-fetasalaatti


Syökää persimonia (tai sharonia)! Nyt on sen kulta-aika. Persimon on sillä tavalla eksoottinen, että sitä ei tule syötyä niin usein. Ei niin kuin banaania. Mutta eksoottisuudestaan huolimatta se on helppo syödä ja todella mehukas (varsinkin jos sitä ei syö raakana). Pieni pehmeys ja ruskeus ovat vain hyvästä. Persimonia on joissain yhteyksissä kehotettu kuorimaan, joissain ei. Minä olen sitä koulukuntaa, että syön lähes kaiken kuorineen päivineen. On sitten kyse perunasta, omenasta, päärynästä ja nyt myös persimonista. Huuhtelen toki hyvin ensin.

Ihastuin persimoniin sellaisenaan, mutta halusin hyödyntää johonkin ruokaankin kasvatettuani kotoa löytyvää kokoelmaani. Persimonista tuli mieleen, että se on hyvinkin mangon kaltainen hedelmä, joka sopii niin suolaiseen kuin makeaan. Ajatus persimon-feta-salaatista ryhtyi kytemään mielessäni ja niinpä lauantai-iltapäivänä ryhdyinkin tuumasta toimeen.

Ajat ovat sysipimeät, ystäväiseni, hyvin pimeät. Minä harmistuin, kun salaatti ei ihan ehtinyt valmistua ennen pimeän laskeutumista neljän aikaan iltapäivällä. Puoliltapäivin pitäisi nykyään olla kokkailemassa jotain, varsinkin jos pidemmällä kaavalla valmistaa, että saisi hyödynnettyä lempivaloani eli luonnonvaloani. Toisaalta hämäryys ja kynttilän loimu luovat omat tunnelmansa, ja hyvältä maistui siinä salaattinikin.

Tarvitset kahden hengen salaattiin:

- 2 persimonia
- puolikkaan paketin fetaa/salaattijuustoa
- tammenlehtisalaattia/rucolaa/muuta lempparia
- kourallisen saksanpähkinöitä
- 25 g voita
- 2 rkl sokeria
- 1 tl juustokuminaa
- 1/2 tl chilijauhetta
- loraus sitruunanmehua
- balsamicoa

Tätä voit soveltaa hyvinkin jättämällä pois juustokuminan ja chilin, mutta minä halusin mausteisuutta ja hieman potkua. Molemmat sopivat oivallisesti makeaan persimoniin.

Persimonit huuhdellaan ja lohkotaan sopiviksi suupaloiksi, kantaosaa lukuunottamatta. Sitten kuumennetaan pannulla voi ja sokeri, kuumennetaan kunnes seos ruskistuu hieman. Paistetaan persimoneja muutama minuutti välillä käännellen. Annetaan hieman jäähtyä. Sekoitetaan mausteet ja hieman hakatut saksanpähkinät joukkoon.

Tarjoilulautaselle asetellaan salaattipeti, fetaa, persimon-pähkinäseos ja loppu feta. Päälle ripaus sitruunanmehua. Koristellaan balsamicolla. Nautitaan heti.

Minä tykkäsin syödä tämän persimonit melko lämpiminä, mutta kylmäkin se menee, kasaa silloin salaatti persimonien jäähdyttyä kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti