kotiliesi

trattoria Sogno - mutkattoman tyylikäs ravintola Helsingissä




Sikalan portilla salaa syödyt tuoreet munkit kottikärrystä. Kymmenet kilot isoisän savustamaa silakkaa saaristossa. Yli sadan vuoden rakkaustarina sydämissä.

Yhteinen vuosikymmen jaettua rakkautta sekä intohimoa ruokaan, viiniin ja toisiinsa. Mukana kymmenet ruokamatkat, sadat illalliset perheen ja ystävien kanssa sekä tuhannet kuvat kamerassa ravintolamaailmoiden erilaisuuksista. Tästä syntyi kahden ravintola-alan ammattilaisen yhteisen tarinan alku ja unelma. Sogno!


Viime viikolla olin tutustumassa neljän muun bloggaajan kera Helsingin Töölössä sijaitsevaan Trattoria Sognoon, johon toinen omistajista, keittiömestari Pia Olanterä, lämpimästi toivotti tervetulleeksi niin kutsussaan kuin itse paikan päällä.

Trattoria Sogno on palvellut asiakkaita jo viitisen vuotta, minulle ulkopaikkakuntalaisena paikka oli ennestään aivan tuntematon. Töölö on silti yksi lempikaupunginosiani Helsingissä, niin lähellä keskustaa mutta kuitenkin siinä on oma rauhallinen tunnelmansa. Paikalla käy varmasti jonkin verran turisteja, mutta minä uskoisin tämän olevan varsinkin töölöläisen kantispaikka, jonne on helppo mennä kerta toisensa jälkeen. Trattoria Sogno huokuu rentoutta jo lasitetulla terassillaan, minkä kävijä huomaa ensimmäisenä ravintolan sisään astuessaan. Kun joku lukee siellä sanomalehteä kera lasillisen tai espresson, ehkä polttaa savuketta, voi kuvitella olevansa jossain Keski-Euroopan kaupungissa. Myös koirat ovat kuulemma tervetulleita, mikä on mielenkiintoista, vaikka nyt paikalla ei näkynyt koiria. Minä koiran omistajana pistän tämän kuitenkin korvan taakse, mikäli tarvitsee joskus koiran kanssa päästä syömään.  Tässä paikassa eläimetkin todennäköisesti osaavat käyttäytyä sivistyneesti. Keittiömestarimme ja omistaja Pia kertoi, että paikkaan voisi tulla vaikka verkkareissa ja tosiaan hyvin käyttäytyvän koiran kanssa, mutta tästäkin seikasta huolimatta alkuillasta torstai-iltana minä näin vain hyvin pukeutunutta porukkaa. Puku päällä tänne ei kuitenkaan tarvitse mennä, ehkä ennemminkin casuaalin tyylikkäästi... ja hintataso on kukkarolle melko kohtuullinen.



Illan agendana oli maistella italialaisia makuja. Pöydällemme oli jokaisen eteen asetettu menu, joka lupaili hyviä ja uusiakin makuja. Jännittävää. On hienoa, kun joku toinen joskus suunnittelee ruoat juomineen puolestasi ja se pakottaa hyvällä tavalla olemaan ennakkoluuloton. Esimerkiksi kun noin muuten valitsen suurimmaksi osaksi listalta kasvis- ja kalavaihtoehtoja, joskus melko turvallisiakin, niin nyt maistoin sellaisia makuja, joita en olisi todennäköisesti itse tilannut, kuten possua, mustekalaa ja jänistä.

Aperitiivina meille tarjoiltiin Airone Rossoa kera jääpalojen ja appelsiinin. Yllä olevassa kuvassa on upea tarjoiluvaunu, jossa on Poli-talon alkoholijuomia, myös grappoja. Ihan kaikkia emme suinkaan maistelleet, mutta noin hienojen pullojen läsnäolo ei haitannut ollenkaan.

Juomia taustoineen ja makuineen pitkin iltaa meille esitteli asiantuntevasti Vinetumin myyntijohtaja Jussi Soini. Vahvemmat juomat olivat Poli Distellerieltä, eli  maistelemamme aperitiivimme ja grappamme. Viinitkin olivat luonnollisesti Italiasta: valkoviini viinitalo Pieropanilta, Soaven kaupungista Veronan itäpuolelta. Viini tehdään heidän omista rypäleistään, jotka sijaitsevat vulkaanisella maaperällä. Merlot-rypälettä sisältävä punaviini Casalferro puolestaan Barone Ricasolilta, Chiantin alueelta Toscanasta.



Italiassa on kuulemma tapana, että juomia jää puolitäysinä pöytään. Että kaikkea ei tarvitse juoda, ainakaan jos maku ei miellytä. Välissä vaan tilaillaan uusia juomia, mutta seurustelu on pääasia. Minä ajattelin kuitenkin, että mitä tuhlausta. Minua aperitiivi miellytti, joten vaikka lasit alkoivat täyttyä muilla juomilla, palasin kyllä myöhemmin juomaan aperitiivini loppuun.


Pöytään tuotu talon tuore foccaccia oli parhaimpia leipiä mitä milloinkaan olen syönyt. Koskaan, en koskaan, ole syönyt niin pehmeää ja mehevää leipää. Kuori oli sopivalla tavalla rapsakka ja kullanruskea, ja öljytty. Tämä leipä ei tarvinnut lisukkeeksi yhtään mitään. Sognossa tehdään joka päivä leipää, joten uskoisin jokaisen asiakkaan saavan yhtä hyvää leipää.


Alkupaloista voin sanoa, että kyllä tässä nyt ehdottomasti polpo eli mustekala, jota oli grillattu juuri sopivasti vei voiton. Maku oli kohdillaan, koostumus oli kohdillaan. Murea. Ylitti odotukseni. Vieraillessamme äidin kanssa kymmenen vuotta sitten Barcelonassa, ei pikkumustekalakeitto mustassa liemessä varsinaisesti sulattanut sydäntäni. Siellä opin, että englantia he eivät osaa kovin hyvin ja kun listat eivät olleet englanniksi (taisi olla paikallisten duunareiden vakipaikkoja se) niin tilatessa kalaa voi saadakin yllärinä mustekalaa, jota kaikki kalansyöjätkään eivät välttämättä sulata. Espanjankielinen sana ´pulpo´ painautui tämän jälkeen ikuisesti mielen syövereihin. No, jos mustekala olisi ollut tällaista, niin ei olisi todennäköisesti ollut valitettavaa. Vertailukohtien puutteesta huolimatta, uskallan sanoa, että Sognossa tarjottu polpo on mustekalaa parhaimmillaan.

Risotossa ei ollut valitettavaa, mutta itse ylikypsästä jäniksenkoivesta en kovin välittänyt, ja sitkeän osan jouduinkin laittamaan lautasen reunalle. Itse olen sitä koulukuntaa, joka haluaa syödä kaiken eikä kaapia suusta. Ruodot vielä menettelevät, mutta eiväthän nekään koskaan miellyttäviä ole, osin myös siksi olen pääosin kasvissyöjä. Tottuneelle jäniksensyöjälle ja lihansyöjälle ylimääräiset jutut ovat toki sivuseikka.  Risotosta kuitenkin, että itse riisi oli juurikin sopivan napakkaa, kuten oikeaoppisen risoton kuuluu olla! Olen tottunut syömään risoton pääruokana ja silloin syvältä lautaselta ja mieluummin löysempänä kuin kiinteänä, joten voi olla että tämän takia matalalle lautaselle kauhottu risotto ei päässyt parhaiten oikeuksiinsa, ja jäniskin hieman sekoitti kenties pasmoja, mutta hyvää se oli.


Itselleni on myös merkittävässä osassa paikan yleinen atmosfääri, sisustus ja valaisu. Erityisesti valaisu. Tunnelmallinen, ei liian kirkas valaistus, tuo aina paikkaan kuin paikkaan hienostuneisuutta ja fiilistä.Kuten myös elelementtinä puu. Sekä matot. Katselin välillä ympärilleni ja paikassa oli kyllä hyvät vibat. Ihmisiä ehti muutamaan otteeseen vaihtua pöydissä, kovin tyhjää ei ollut, vaan sopivalla tavalla eloisaa. Sydäntä lämmitti. Se, maistelemani ruuat sekä viini ja se kun kuulin niin paljon juttuja ruuista, juomista ja italialaisesta ruokakulttuurista ja inspiraatioista, että ehdin muutaman jutun kyllä valitettavasti unohtaakin.

Pääruoan kumppaniksi tarjottiin punaviiniä kera esittelyn. Tämäkin punaviini maistui, ei mitään valitettavaa. Italiassa kuulemma punaviiniä ei pidetä seurustelujuomana, vaan ruokajuomana. Tämä eroaa kyllä pitkälti täällä Pohjolassa, enkä usko, että tapoja on muuttaminen. Maassa maan tavalla. 


Pääruoista minut yllätti mediumina tarjoiltu possu. Possua ei kuulemma yleensä tarjoilla näin mediumina, ja lounasaikaan asiakas palauttaisi tämän keittiöön. Minä luotin tässä taas keittiöön ja itse keittiömestarin läsnäoloon, enkä aristanut maistamista. Mureaa ja hyvää oli ja varmasti hyvä lihansyöjän valinta. Myskikurpitsa oli hyvää ja napakkaa. Aivan eri tapaan laitettu kuin kotikeittiössä, minä kun olen valmistanut aina niin kovin pehmeäksi. Siksi jännittävää maistella tuttua lempijuuresta eri tapaan valmistettuna.

Mutta pääruuoista ja kaikista ruuista lemppareiksini (tai jaetulle sijalle mustekalan kera) tuli gnudit ja caponata. Gnudeista kerrottiin, että ne valmisetaan tosiaan käsityönä ricotta-juustosta ja pyöritellään parmesaanissa. Gnudit vaativat useamman tunnin valmistuakseen, joten olipa kunnia päästä syömään näitä juustoisia palleroja. Kera aivan loistavan makuisen caponatan, tomaattisen munakoisokastikkeen, ne loivat täydellisen makuparin. Minä tilaisin näitä uudestaan milloin vaan. Tässäpä myös oiva valinta juustoista tykkäävälle kasvissyöjälle.



Jälkiruokina saimme maistaa kahta eri grappaa pyöriteltyämme ensin oikeaoppisesti lasien alareunasta ja haisteltuamme. Maisteltuamme tuli haistella taas uudestaan ja kas, kun erottui taas uusia hajuja.

Bonuksena saimme maistaa kolmatta, johon kaikki tuntuivat rakastuvan. Siitä kerrottiin, että prosentteja siinä on jopa 55, ja että se on kuolemassa sukupuuttoon, mikä on toki valitettavaa. Vahvoista prosenteista huolimatta väkijoukko oli sitä mieltä, että tämä ei ollut ollenkaan hyökkäävä ja aistimuksissa oli toffeeta. Minä tykkäsin kaikista, mutta viimeisimmästä varmaan itsekin eniten. Täällä minä myös opin, että loput grapat voi kaataa vaikka kahvin joukkoon! Eipä maistunut tosiaan hassummalta.


Grappoja saimme nauttia herkullisten päärynöiden ja suussasulavan panettone-kakun kera. Kahvia juovat saivat valita haluamansa kahvin, itse valitsin espresson.





Minä vilkaisin lähellä näkyvää seinäkelloa vasta jälkiruoan jälkeen ja totesin, että puoltoistatuntinen oli vaivihkaa venynyt kahteen ja puolikkaaseen. Ajatella, 2 1/2 tuntia puheen sorinaa, herkkuja ja hyvää atmosfääriä. Näin voisi kuvitella tapahtuvan juuri italialaisessa ravintolassa, mitä nyt huutokeskustelemaan emme ryhtyneet. Huonosti alkanut torstai-aamu Tampereella oli saanut mitä loistavimman päätöksen unelmakaupunginosassa Helsingissä, ja kun tästä vielä suuntasin yökylään äidilleni, niin lupasin Pialle, että lupaan suositella paikkaa. Ja se lupaus toteutui.

---

Trattoria Sogno sijaitsee tosiaan Helsingin Töölössä osoitteessa Töölöntorinkatu 2. Se on auki aina lounasajasta keskiyöhön, alkuviikosta 23 asti. Sunnuntaisin suljettu. Lauantaisin on brunssi pöytääntarjoiltuna ja se brunssi sisältää esimerkiksi tuoretta foccacciaa, nam! Ravintolan listat voi tarkistaa kotisivuilta, esimerkiksi aivan identtisiä maistelemiamme ruokia ei sieltä löydy. Lista muutenkin elää luonnollisesti, esimerkiksi kauden kasviksien mukaan. Katsoin, että ainakin grillattua mustekalaa ja gnudeja caponata-kasviksilla sieltä ainakin löytyy nyt, niitä maistelemiani suosikkejani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti