kotiliesi

Marokkolainen Harira-keitto vegaanisena


Marokkolainen Harira-keitto eli jauhelihakeitto, jota Marokossa syödään erityisesti Ramadanin aikaan, on erittäin toteuttamiskelpoinen myös vegaanisena. Törmäsin tähän reseptiin uusimmassa K-ruoka-lehdessä, joka oli taas inspiroiva, kiitos lukuisten vege-reseptien. Silmäni iskin kuitenkin ensimmäisenä tähän lämpimän oloiseen ja mausteiseen keittoon, johon löytyi jo lähes kaikki ainekset kotoa. Reseptissä käytetään lihafondia ja lampaanjauhelihaa, jota varsinkin Marokossa käytetään. Koska en kokkaa liharuokia (muuta kuin kalaa harvoin), niin ajattelin kokeilla kaapista löytyvällä tummalla soijarouheella ja lihafondi toki tulisi korvata kasvisfondilla. Sovelsin vähän ohjetta muutenkin, en esimerkiksi käyttänyt käyttövalmiita linssejä.

Tämä resepti on pakko jakaa, sillä kaikki meni nappiin ja myös kotikeittiön koemaistaja tykkäsi kovasti ja isosta kattilasta lykkäsin vielä rasiallisen matkaan mukaan. Valmista keittoahan tulee tosiaan reilut neljä annosta. Eikä ole mistä tahansa keitosta kyse, sillä keitto on koostumukseltaan tuhdihko ja sisältää runsaasti proteiinia soijarouheen sekä linssien muodossa. Makua keitosta ei myöskään puutu kiitos herkullisten mausteiden. Yksi uusi ohje johon soijarouhe sopii loistavasti, sillä keitto on itsessään mausteista ja mehukasta, eikä soijarouheesta voi mitään jälkimakuja erottaa, tai edes ajatella sen olevan välttämättä kasvisperäistä (onneksi kuitenkin on). 

Varsinkin kasvissyöjien ja intialaisen keittiön fanit voivat huokaista helpotuksesta, sillä kuivakaapista todennäköisesti löytyvät suurin osa reseptin aineksista. Budjettiruokaa parhaimmillaan. Minun piti ainoastaan hommata: kasvisfondia ja lehtisellerinvarsia sekä tuoretta persiljaa. Inkivääriä ja korianteria ei myöskään löytynyt vielä omasta maustekaapista. Muutin yksin asumaan muutama kuukausi sitten, eikä maustekaappi taida olla vielä täysin eheä. Hyvällä mallilla kuitenkin. Ja nyt kun seuraavan kerran teen tätä keittoa, ei oikeastaan tarvitse hommata mahdollisesti kuin tuoreet kasvikset. Lehtisellerin varsiakin tosin jäi nipusta vielä reilusti... 

Tarvitset:

3 dl (kuivaa) soijarouhetta
öljyä paistamiseen
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
2 tl juustokuminaa
2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl kanelia
400-500 g tomaattimurskaa (itse käytin 2 x 200 g Muttia)
3 rkl kasvisfondia (itse käytin tätä)
8-9 dl vettä (laita vettä 9 dl mikäli laitat tomaattimurskaa vähemmän)
2,5 dl (kuivia) punaisia linssejä (itse käytän näitä)
tuoretta persiljaa tai korianteria hienonnettuna 



Pyörittele hetken ajan kuumalla pannulla kuivaa soijarouhetta, niin että soijarouhe on kauttaaltaan öljyssä. Lisää sitten vähitellen vettä, kunnes vesi on imeytynyt. Itse lisäsin noin 2 dl, niin että soijarouheeseen jäi vielä vähän sitkoa. Soijarouhehan lisätään lopuksi keittoon, jolloin se vielä ehtii tekeytymään ja imemään itseensä vettä (ja makuja). Vähän voit kuitenkin lisätä suolaa, mutta ei se ole välttämättä tarpeellista. Laita pannu syrjään. 


Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi porkkanat. Viipaloi sellerin varret.

Kuullota kattilassa/padassa ensin sipulia, lisää sitten loput vihannekset ja kuulota edelleen hetki.

Lisää sitten mausteet, kasvisfondi ja vesi. Kiehauta ja keitä noin 10 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät. 

 
 
Huuhtele lävikössä 2- 3 dl kuivia linssejä.

Lisää soijarouhe, huuhdellut linssit ja tomaattimurska kattilaan. Kiehauta ja anna keiton tekeytyä vielä 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla. Punaisten kuorittujen linssien keittoaika on 10 minuuttia, joten 10-15 minuuttia on hyvä. Liian pitkä keittoaika puurouttaa linssit, mikä ei suinkaan keittoa pahenna, mutta mikäli haluat niiden pitävän rakenteensa, niin en suosittele pidentämään keittoaikaa. Muista myös, että soijarouhe imee itseensä nestettä. Lisää sitä tarvittaessa vähän, mutta on parempi pitää lieden lämpötila matalalla ja kantta päällä kuin lisätä runsaammin nestettä ja sitä myöten enempi mausteita.

 

Nauti höyryävän kuumana ja huokaise kuinka monena päivänä keittoa saat vielä osaksesi (jollet jaa sitä myös ystäville, mitä suosittelen)

1 kommentti: