testissä: uunifetapasta


Tässä uunifeta-annosta on höystetty paahdetuilla auringonkukansiemenillä, jotka tuovat proteiinia sekä lisämakua ruokaan.


En keksi syytä miksi minäkään en olisi tarttunut syöttiin, joka laittaa valmistamaan uunifetapastaa. Ensinnäkin olen aina rakastanut sekä pastaa, tulisuutta, juustoja sekä kirsikkatomaatteja. Tämä ruoka yhdistää kreikkalaisen ja italialaisen ruoan, joten miksipä ei. Varsinkin juustojen ja tomaatin yhdistelmä on aina kiehtonut ja vastaavanlaista olen valmistanutkin vaan en  juuri tällä tavalla ja kaikista simppeleimmällä yhdistelmällä: juustoa ja tomaatteja! Ja ihan uuniin vaan, jossa ne valmistuvat oikeastaan itsestään. Miten voi näin vähällä vaivalla saada tällaisen annoksen, jonka kehtaisi tarjota kenelle tahansa, mutta ennen kaikkea valmistaa vaikka itselle ihan tavallisena päivänä jolloin ei huvittaisi valmistaa mitään. Yhtäkkiä edessäsi on lautasellinen jossa on lupaus kesää. Kai se on ne Kreikka ja Italia....

Olen valmistanut uunifetaa nyt yhteensä suunnilleen kolme kertaa ja tässä kaikkein viimeisimmillä kerralla lisäsin annoksen päälle vielä kuumalla kuivalla pannulla paahdettuja auringonkukansiemeniä. Ne tuovat mukaan vähän proteiinia ja lisämakua. Yrttinä tuoretta basilikaa, mutta päällä on toiminut yhtä hyvin myös tuore timjami. Entä sitten,  aito feta vai fetan tyyppinen mutta aivan erimakuinen  salaattijuusto? No, itse en ole sen koommin välittänyt voimakkaamman makuisesta aidosta fetasta. Eronhan makuun tuo nimenomaan se mistä maidosta se valmistetaan. Tässä ruuassa se aito feta on kuitenkin mehukkaiden ja valuvien kirsikkatomaattien kanssa juuri hyvä valinta. Tästä syystä aika varmasti jatkossakin valitsen aidon fetan tähän. Jos haluat miedompaa makua, niin valitse tällöin "salaattijuusto".

Uunifetan voi valmistaa hieman eri tavoin ja eri paahdolla, uunistakin riippuen. Aloita kuitenkin näin:

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota esiin esimerkiksi lasagnevuoka ja pirskottele runsaasti oliiviöljyä. Asettele kokonainen feta voidellulle vuoalle. Lisää huuhdellut kokonaiset kirsikkatomaatit (nahistuneet ja tylsemmätkin käyvät tähän hyvin eli ei tarvitse olla kaikkein mehukkaimman näköisiä, koska nahistuvat kuitenkin uunissa) vuokaan sekä halutessasi muutama kokonainen (kuorittu) valkosipulinkynsi. Pilko kokonainen tuore chili joukkoon. Jätä väliin, jos tulisuus ei ole juttusi. Lopuksi pirskottele kaiken päälle vielä öljyä ja rouhauta suolaa. Rouhauta myös mustapippuria, jos se on enemmän juttusi chilin sijaan.

Paahda uunissa sopivaksi keskitasolla. Voit lisätä uuniin lämpöä ja laittaa päälle vielä vaikka grillivastuksen. Tarkkaile silloin tarkasti. Sanoisin, että 15 - 20 minuuttia tekee ainakin hyvän.

Valmista tällä välin pasta, esimerkiksi nopeasti valmistuva tuorepasta tai spaghetti.
Annostele lautaselle pasta ja ainekset vuoasta. Esimerkiksi ylimääräinen oliiviöljy kannattaa myös kauhoa annokseen mukaan.

Nam!

Tästä reseptistä tulee hyvät annokset kahdelle:

yksi paketillinen fetaa/salaattijuustoa
250-500 g kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
tuore chili
(valkosipulinkynsiä)
suolaa
tuoretta yrttiä (basilika, timjami tai oregano) 



P.S Instagramissa @soupzblogi lisää herkullisia ruokakuvia, esimakua tulevista julkaisuista sekä ravintolavisiittejä.

Kommentit