kotiliesi

Paistettu couscous ja vihanneksia (nopea ja maukas arkiruoka)

Paistettu couscous vihanneksilla on kuin kiinalaiselta ruokalistalta vain couscousilla varioituna riisin sijaan ja hieman kenties yksinkertaistettuna muutenkin, sillä jos kiinalaisissa laitetaan kastikkeita tms., niin tätä ei mausteta kuin oliiviöljyllä ja suolalla.

Couscous valmistuu pikapikaa, joten tämä on pikaruokaa parhaimmillaan. Itse ainakin rakastin joskus kiinalaisissa ravintoloissa paistettua riisiä vihanneksilla. Muutettuani Tampereelle, mun ensiasunnon lähellä oli yksi pikaruokalamainen kiireettömän oloinen kiinalainen, jossa kävin silloin tällöin syömässä paistettua riisiä. Riisin ja vihannesten joukkoon oli lisätty vielä yllättäen paistettua kananmunaakin. Se ei kyllä haitannut, kun en silloinkaan ollut vegaani, vaan tajusin että se tuo oman makunsa. Siksi päätin tähänkin versioon lisätä paistetun munan. Sen voi suosiolla jättää poiskin, niin annos on ihan vegaaninen.

Ihan kuin pyttipannu. Ja niinhän se on, sillä tähän sopii monenlaiset vihannekset, joita jääkaapista voi löytyä yksittäin. Mitä tehdä yksittäiselle porkkanalle tai puolikkaalle paprikalle? No, valmistaa vaikka couscous-pyttäri!


Paistettu couscous vihanneksilla (ja paistetulla kananmunalla) 
2-3 annosta


2,5 dl keittämätöntä couscousia
oliiviöljyä
suolaa
1 sipuli
puolikas suippopaprika
1 porkkana
1 varsisellerin varsi
suomalaisia pakasteherneitä
(1 kananmuna)

Aloita keittämällä couscous paketin ohjeen mukaan. Saman verran kiehautetaan vettä kuin mitä käytetään (keittämätöntä) couscousia, helppo muistaa. Kun vesi kiehuu, kattila otetaan pois liedeltä ja lisätään joukkoon suola sekä couscous. Laitetaan kansi päälle. Annetaan vetäytyä pari minuuttia. Lopuksi lisätään ruokalusikallinen öljyä.
Couscous saa jäähtyä! Sen voi valmistaa vaikka pari tuntia etukäteen. Se heitetään lopuksi kuumalle pannulle muiden joukkoon, joten jäähtyminen ei haittaa. Pidä kuitenkin kansi kattilan päällä.

Nyt voit vaikka halutessasi paistaa kananmunan melko rapeaksi. Kananmuna siksi, koska se kuuluu yleensä osana kiinalaisiakin ruokia ja tuo makua (sekä vähän protskuakin) ruokaan.

Pilko vihannekset mahdollisimman pieniksi, erityisesti porkkana. Paista runsaassa oliiviöljyssä (wokkipannulla, jos löytyy) ensin sipulia ja lisää hetken kuluttua loput vihannekset. Jos pannulla on vähän tilaa, eli käytät pienempää pannua, niin lisää porkkana ensin. Kun vihannekset ovat ok, lisää joukkoon paistettu kananmuna paistinlastalla pieniksi kuutioituna sekä couscous. Kuumenna kuumalla pannulla lisäten vielä oliiviöljyä ja pakasteherneet pakastimesta. Herneet lämpiävät aika nopeasti pannulla, joten niitä ei tarvitse ottaa etukäteen sulamaan. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla, muita mausteita ei tarvita. Simppeliä ja hyvää.

Sitten vaan herkuttelemaan! Jos ruokaa jää yli, niin sen voi laittaa rasiaan ja syödä vaikka seuraavana päivänä evääksi. Mieluiten lämmitettynä.


P.S Instagramissa @soupzblogi lisää herkullisia ruokakuvia, esimakua tulevista julkaisuista sekä ravintolavisiittejä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...