kotiliesi

Perunapizza varhaisperunasta

Perunapizza on erinomaisen makuista ja näin kesällä kannattaa suosia varhaisperunoita, jotka tekevät pizzasta vielä erinomaisemman.



Perunapizza on myös lähes yhtä helppo tehdä (tai helpompi) kuin muista raaka-aineista tehty, sillä perunoita ei tarvitse ennalta kypsentää. Kuoritaan vain ja viipaloidaan ohuiksi siivuiksi. Kätevimmin viipalointi ohuiksi siivuiksi onnistuu ihan tavallisella juustohöylällä. Tähän yhteen isoon pizzaan, joka jaettiin kahdelle meni kaksi varhaisperunaa (kauttaaltaan levitettynä, reunoja lukuunottamatta), joten kovin työlääksi operaatiota ei voi sanoa.

Edellisenä päivänä oltiin pikamarinoitu punasipulit ja jääkaapista löytyi myös ranskankermaa. Tomaattikastikkeen sijaan pohjalle levittyikin ensin ranskankermaa (jonka myös katsoin perunalle sopivammaksi kumppaniksi), tämän jälkeen juustoraastetta, sitten perunaviipaleet ja päälle vielä marinoitua punasipulia sekä ehtaa fetaa murusteltuna. Tilli kruunasi lopuksi pizzan.

Tuomio: Helppotekoinen ja hienostuneen makuinen pizza, joka maistuu erinomaiselta heti uunista otettuna, myöhemmin kylmempänä ja niin sormin kuin haarukalla ja veitsellä syötävänä.

Jos kaipaat siis vaihtelua tomaattikastikkeellisiin pizzoihin (et myös ehkä jaksa tai ehdi valmistaa tomaattikastiketta, etkä välitä kaupan kastikkeista), niin ranskankerma on helppo ja hyvänmakuinen ratkaisu! Lisäksi jos mietit mitä hyvää perunasta, niin älä epäröi ollenkaan käyttää pizzaan!

Resepti pohjineen alla: 

Varhaisperunapizza (iso)


2-3 kuorittua varhaisperunaa
ranskankermaa 75 - 100 g
75-100 g fetaa
1 marinoitu punasipuli*
juustoraastetta (cheddar/gouda)
tuoretta yrttiä päälle (tilli sopii erinomaisesti)

* Marinoitu punasipuli: Viipaloi punasipuli ohuiksi suikaleiksi ja laita rasiaan. Kaada päälle jonkin verran oliiviöljyä ja vähän vähemmän tai samassa suhteessa (omena)viini-/siiderietikkaa. Lisää joukkoon myös ripaus sokeria. Maista halutessasi. Laita kansi päälle ja ravista rasiaa. Laita jääkaappiin tekeytymään. Voit valmistaa tämän jo edellisenä päivänä, mutta hyvältä maistuu myös parin tunnin päästä tai vaikka ihan heti.


Paras pizzataikina (2 isoa pizzaa -> perunapizzaan menee siis puolet taikinasta)

7 dl erikoisvehnäjauhoja
noin puolet 11 gramman kuivahiivapussista
3,5 dl kylmää vettä
(ripaus suolaa)
2 rkl oliiviöljyä


Valmista ensin marinoitu punasipuli sekä pizzapohja. Jos mahdollista, niin valmista pizzapohja jo edellisenä päivänä. Laitathan kipon päälle vielä kelmua tai muuta suojaa, sillä ilman sitä taikina voi kovettua eikä kuplia pääse samalla tavalla syntymään. Itse valmistan pohjaa aina tuplamäärän samana päivänä, jolloin ensimmäisen erän saatan käyttää jo heti samana päivänä vain lyhyellä kylmänostatuksella kun toinen osa jää odottamaan käyttöä.  Kylmänostatus jääkaapissa tekee hiivalle hyvää. Suosittelen kokeilemaan tätä tapaa jos et ole jo. Olen itse valmistanut pizzani muutamia vuosia tällä samalla tavalla. Käytän useimmiten myös vain erikoisvehnäjauhoja tipojauhojen (00) sijaan, sillä nekin toimivat hyvin. Kerran erehdyin käyttämään puolikarkeita, mutta niitä olenkin välttänyt sen jälkeen.

Paras pizzapohja mielestäni on ilmava. Veitsellä joutuu hieman haraamaan, mutta ei liikaa. Pohja ei saa myöskään olla liian rapea ja mitä vähemmän murusia pohjasta jää jälkeen sen parempi pohja on. Välillä on ollut yksilöllisiä eroja pizzoissa, mutta erehdyksistä on vain oppinut. Tietyt menetelmät toimivat paremmin kuin toiset. Yksi oleellinen osa kuitenkin on se, että jauhoja ei lisää liikaa.

Tee näin:

Sekoita yhteen vehnäjauhot ja osa kuivahiivapussista. Lisää sitten joukkoon kylmää vettä. Vaivaa kevyesti käsin kunnes taikina on lähes yhtenäinen pallo. Lisää lopuksi oliiviöljyä. Taikina on nyt kostea möykky ja sitä on huomattavan paljon helpompaa käsitelläkin kun se ei tartu sormiin. Jauhoja ei kuitenkaan tarvitse tai kannata lisäillä, sillä oliiviöljy pienellä vaivaamisella imeytyy kyllä. Kun taikina tuntuu sopivan kiinteältä ja vain hieman kostealta on aika laittaa se jääkaappiin tekeytymään. Mitä pidemmäksi aikaa, sen parempi. Perunapizza valmistui noin 24 tunnin jääkaappinostatuksella.

Tee näin jääkaappinostatuksen jälkeen. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita samalla pelti aivan uunin pohjalle. Pellin esikuumentaminen antaa pohjalle sopivasti rapeutta.

Kun pelti on ollut jonkin aikaa uunissa, ota varovasti se pois ja nosta sen päälle leivinpaperille kevyesti ohueksi kaulittu pohja. Käytä kaulimisessa apuna tarvittaessa kevyesti leivinpaperille ripoteltuja jauhoja. Itse käytän kaulimiseen puikulakaulinta. Toiset suosittelevat käsin venyttelyä ja taputtelua, mutta itse olen puikukakaulimella saanut erinomaista pizzaa.

Voitele reunat kevyesti oliiviöljyllä.

Levitä ensin ranskankermaa reunoja lukuunottamatta, ripottele tasaisesti juustoraastetta, levitä tasaisesti ohuet perunaviipaleet ja murusta päälle fetaa sekä marinoitua punasipulia.

Pizza paistetaan 225-250 asteisessa uunissa alatasolla noin 10 minuuttia (voit kääntää välillä pellin ympäri, jolloin pizza paistuu joka reunasta tasaisemmin...hyödyttää, jos ei ole kiertoilmauunia). Tarkkaile pizzaasi, älä ylipaista kovaksi. Voit kokeilla reunoja haarukalla.

Ripottele valmiin pizzan päälle hyvää yrttiä kuten tilliä, sillä se sopii erinomaisesti perunan kanssa yhteen.

Nauti yksin tai yhdessä!



P.S Instagramissa @soupzblogi lisää herkullisia ruokakuvia, esimakua tulevista julkaisuista sekä ravintolavisiittejä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...